Muusikko Tapio Lydecken

Olen Tapio Lydecken, Suomen kansallisoopperan orkesterin basisti vuodesta 1985. Olen saanut osallistua neljä kertaa Kuule, minä sävellän! projektiin. Jokainen kerta on ollut hauska ja innostava.

Kuule, minä sävellän! -projektit

Kahdella ensimmäisellä kerralla ei mielestäni ollut tarkempaa teemaa mutta kolmannella kerralla opiskelijat, osallistujat ja säveltäjät saivat valita kahdesta koreografiasta toisen, johon sävelsivät musiikin, joka esitettiin tanssijoiden kanssa Almin salissa.

Neljännellä kerralla oppilaat olivat ensin valokuvanneet ohjaajan opastuksella aiheensa sävellystyöhönsä. Kuvat heijastettiin konsertissa orkesterin taakse.

Soitinesittely

Oma osuuteni alkaa soitinesittelyllä. Orkesterimuusikkona on haastavaa esiintyä yksin osallistujien edessä, mutta ilmapiiri on avoin ja rento. Valmistaudun miettimällä lyhyitä soittonäytteitä sekä hahmottelemalla esittelyn kulkua. Hauskaa on, kun osallistujat esittävät kysymyksiä ja erilaisia toiveita soittonäytteille. On pyydetty esimerkiksi soittamaan jotain vihreää, kylmää tai pelottavaa. Samalla esittelen erilaisia soittotapoja sekä erikoistehosteita.

Treeneistä konserttiin

Tästä reilun kuukauden kuluttua pääsemmekin jo harjoittelemaan sävellyksiä. On aina yhtä hauskaa avata uudet nuotit ja päästä kokeilemaan niitä yhdessä. Ensimmäisissä harjoituksissa käydään keskustelua säveltäjien ja soittajien välillä. Teemme mahdollisesti muutosehdotuksia ja säveltäjät tarkentavat toiveitaan.

Kokoonpano orkesterissa on aina hiukan erilainen, ja soittajat myöskin vaihtuvat jonkin verran vuosittain. Näin pääsen soittamaan pienyhtyeessä eri orkestereiden jäsenten kanssa. Harjoituspäiviä on kaksi peräkkäin, joten välissä ehtii ankarasti harjoitella stemmoja, jotka voivat joskus olla hyvinkin vaativia.

Kolmantena päivänä on kenraaliharjoitus ja konsertti. Kenraalissa kaikki on jo miltei valmista ja varmistutaan siitä, että esitys sujuu juohevasti ja kokonaisuus toimii. Sitten parin tunnin paussi ja konserttiin. Tänä vuonna (2017) teemana on ilmaston muutos, joten ajan hermolla ollaan. Odotan innolla huhtikuun Kuule, minä sävellän! -harjoituksia ja konserttia. Soitinesittely oli jo!

Teksti: Tapio Lydecken