Kuule, minä sävellän! Moniäänisesti

 

 

Pääkaupungin ja Tuusulan yläaste- ja lukioikäiset nuoret työskentelivät syksyn 2019 ajan yhdessä koreografin ja dramaturgin, ammattisäveltäjien ja -muusikoiden sekä musiikkikasvatuksen opiskelijoiden kanssa. Yhteistyökumppanina oli tällä kertaa Cirko – Uuden sirkuksen keskus. Lopputuloksena syntyi yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta käsittelevä kokonaisuus, joka nähdään ja kuullaan tänään 30. tammikuuta Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Sibafest-festivaalilla. Työskentely on osa vuonna 2020 kymmenettä toimintavuottaan juhlistavaa Kuule, minä sävellän! -koulutushanketta.   

Osallistujista koottiin ensimmäistä kertaa myös lauluyhtye. Hankkeen aikana syntyneisiin tuoreisiin sävellyksiin antoivat inspiraatiota liikkeelliset ja tilalliset ryhmäharjoitteet sekä elokuussa 2020 Helsingissä järjestettävän kansainvälisen International Society for Music Education -järjestön 34. maailmankonferenssin (ISME) teemat, yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus. Liike vaikutti olennaisesti sävellystyöhön ja sävellys vastaavasti liikkeeseen. Teemat kuuluvat muun muassa teosten teksteissä, tunnelmissa ja liikkujien vuoropuhelussa. 

Projektin päätöskonsertti järjestettiin 30.1.2020 klo 18.00 Helsingin Musiikkitalon Sonore-salissa osana Sibafest-festivaalia

Katso tallenne konsertin kenraaliharjoituksista

 

Katso säveltäjien ja yhteistyökumppaneiden haastattelut

Osallistujat 2020

Solistit

Anni Ropponen, Outi Lehtonen, Kamilla Kujala, Andrei Makaroff,
Markus Misukka, Jesse Viinikangas ja Aino Lindroos

Lauluyhtye

Minni Lahonen, Anni Ropponen, Kamilla Kujala, Aino Lindroos,
Matias Garam ja Paavo Katajavuori

KUULE ENSEMBLE

Aku Sorensen, kapellimestari (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia)

Francisco Almazán Alhambra, oboe (Radion sinfoniaorkesteri)
Ville Hiilivirta, käyrätorvi (Helsingin kaupunginorkesteri)
Anni Kuusimäki, harppu (Helsingin kaupunginorkesteri)
Leevi Lehikoinen, sähkökitara (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia)

Xavi Castelló, lyömäsoittimet (Helsingin kaupunginorkesteri)
Maija Linkola, viulu (Suomen kansallisooppera ja -baletti)
Tamara Lazareva, viulu (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia)
Tapio Lydecken, kontrabasso (Suomen kansallisooppera ja -baletti)

 

TYÖRYHMÄ

Ohjaavat säveltäjät: Pasi Lyytikäinen ja Dante Thelestam
Muut ohjaajat: Jarkko Lehmus, Riitta Tikkanen, Elina Stirkkinen ja
Tuula Jukola-Nuorteva ja Jon Deak
Taideyliopiston Sibelius-Akatemian opiskelijat: Leevi Lehikoinen, Tytti Ilonen,
Jussi Puukka, Annika Venäläinen, Tamara Lazareva ja Jenni Kilpi

Valosuunnittelu: Valo Virtanen
Visuaalinen ilme: Reeta Tuoresmäki
Äänisuunnittelu: Olli Ovaskainen
Tuottaja: Tiina Halonen

Korrepetiittori: Tatu Eskelinen
Projektin dokumentointi: Iiro Mikola

 

Kuule! -yleisötyöryhmä

Annika Kukkonen (Helsingin kaupunginorkesteri)
Sanna Moilanen (Radion sinfoniaorkesteri)
Robin Lindeberg (Musiikkitalo)
Tuula Jukola-Nuorteva (Suomen kansallisooppera ja -baletti)
Riitta Tikkanen ja Tiina Halonen (Taideyliopiston Sibelius-Akatemia)
Jarkko Lehmus (Cirko – Uuden sirkuksen keskus)